keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Kunnallisvaalit Kaustisella

Kunnallisvaalit ovat Kaustisella mielenkiintoisimmat vuosikymmeniin. Tällä kertaa puolueitakin on mukana peräti viisi. Demokratia alkaa vihdoin saada hahmoaan täällä Kaustisella. Sisäisesti on luettavissa Salonkyläläisten nouseva kapina Keskustaa kohtaan. Kylästä ei nimittäin ole yhtään ehdokasta, joka olisi mukana Keskustan listalla. Perussuomalaisten listalla salonkyläläisiä puolestaan löytyy monipäinen joukko. Keskustalla on muutoinkin ehdokkaita vähemmän kuin aikoihin puolueen kaustislaisessa historiassa. Perussuomalaisten listalta voi lukea sen, että kaikki vanhat valtuutetut lähtivät vielä ehdolle. Kaikki ovat ehtineet sentään vannoa kauden olevan viimeisen. Listalla on paljon ehdokkaita samasta talosta tai lähipiiristä. Tämä on monella tapaa kunnioitettavaa kansalaisaktiivisuutta. Kaustislaisista pienpuolueista demareilla ja kokkareilla on sen seitsemän ehdokasta kummallakin. Puolueissa varmaan ajatellaan laadun korvaavan määrän. Ihan hyvä näin. Kristillisdemokraatit (KD) puolestaan ovat mukana kahdella ehdokkaalla. Kaustislaisilla äänestäjällä on näissä vaaleissa kerrankin ehdokkaita mistä valita.

Kunnanvaltuutetun valta on viimeisen parin vuosikymmenen aikana dramaattisesti vähentynyt. Hallintosäännön muutoksilla sitä on annettu vuosittain pois. Päätäntävaltaa on delegoitu virkamiehille ja määriltään harventuneille lautakunnille. Kuntayhtymät ja kunnalliset liikelaitokset ovat syöneet valtaa huomaamatta. Valtuutetun vallan suurin syöppö tulee kuitenkin olemaan ensi vuoden alusta alkava JYTA. Joku ajattelee varmaan nyt, että mitä se valtuutettu vallalla oikein tekee? Onko se henkilönä niin vallanhimoinen? Tästä ei ole kysymys, vaan demokratian toimivuudesta. Valtuutettu on saanut valtuutuksen suoraan äänestäjältä. Valta mitä valtuutettu käyttää päätöksiä tehdessään on oikeastaan äänestäjien valtaa. Kuntayhtymä on pahimpia äänestäjien vallan sieppareita, ellei kuntayhtymän hallintoa valita suoraan vaalien kautta. Palataan jälleen asiaan.

torstai 3. heinäkuuta 2008

Surkea TeliaSonera

Valittaa ei saisi, mutta nyt aion rikkoa tätä sääntöä vastaan. Jouduin soittamaan erään yrityksen asiaa TeliaSoneralle tarkoituksena oikaista operaattorin tekemä laskutusvirhe. Tuo virhe olisi tietysti oma tarina sekin, mutta jätän sen kokonaan tämän ulkopuolelle.

Ongelma on saada kunnollinen yhteys TeliaSoneraan. Tähän samaan ilmiöön olen törmännyt myös "siviilipuolen" yhteydenotoissa. Yritys, jonka asioita hoidan sai TeliaSoneralta kirjeen, jossa pyydettiin ottamaan tarvittaessa yhteyttä siinä olevaan 1-numeroon. Otin sinne yhteyttä ja kuuntelin odotellessa Hurriganes yhtyeen vanhan Get on-kappaleen ja vielä toisenkin minulle tuntemattomaksi jääneen rauhallisemman kappaleen. Yhteyden muodostuessa sieltä vastattiin, että yrityksiin liittyviä laskuasioita hoidetaan toisessa 2-numerossa. Tästä saamastani uudesta 2-numerosta puolestaan vastattiin, että apua löytyy annetusta 1-numerosta. Huomasin vasta puhelun jälkeen, että kyseessähän on sama 1-numero, josta apua ei ensin saanut. Tulkintahan silloin on, että yhteyttä ei saada lainkaan aikaan. TeliaSoneraa ei myöskään voinut lähestyä sähköpostilla kun yrityksellä, jonka asiaa hoidan ei ole Soneran sähköpostia (eikä ole mitään) käytössä. Viimein sitten jouduin kirjoittamaan oikein kirjeen ja toivotaan, että se viimein tehoaa.

Tätä voisi kuvata erittäin surkeaksi palveluksi. Yritin hoitaa asiaa tunnin verran ja en ole varma tuliko se nyt hoidettua. Täytyy vain ihmetellä, miten se tietoyhteiskunta on värkkäntynyt näin väärille urille?

keskiviikko 4. kesäkuuta 2008

Kesän tullessa

Luvattoman pitkä aika on kulunut viimeisestä blogikirjoituksesta. Paljon on tässä välissä ehtinyt tapahtumaan. Kommentoida on pitänyt ainakin kahteen valtakunnalliseen kohuun, mutta en ole kiireekseni ehtinyt. Tämän kirjoituksen otsikko on muuten sama nimi kuin Konsta Jylhän valssisävellyksellä Kesän tullessa.

Minut valittiin TSL:n Pohjanmaan piirin puheenjohtajaksi keväällä ja siihen liittyvää työtä on käynnistelty. Mikä se TSL on? Ottakaa selvää jotka eivät tiedä. Vinkkinä kuitenkin, että se liittyy itseni ja muiden sivistämiseen.

Olen aloittanut juoksukoulun ja kunto on jo nyt huipussaan. Pian tuleva UKK-testi paljastaa kunnon nousun. Miksi ei muuten mitata kunnottomuutta?

Kesällä olisi tarkoitus vierailla muutamissa tapahtumissa (ainakin Kaustinen ja Keitele Jazz). Jää nähteille kuinka näissä käy. Patikkareissu Lappiin ja veneretki ovat tiedossa tuolla aktiivipuolella.

perjantai 8. helmikuuta 2008

Laput silmillä

Bogiin kirjoittaminen näyttää kohdallani olevan aika harrastelijamaista toimintaa. Aivan liian pitkä tauko on edellisestä kerrasta. Toki lukijoitakaan ei vielä ole kovin monta.

Kaustisella vietettiin tammikuun loppupuolella kamarimusiikkiiviikkoa, mutta en ehtinyt kertaakaan konserteissa käymään. Aikaisempina vuosina olen sentään konserteissakin istunut.

Eduskunnan naisille voisi ajatella huntupakkoa tai vähintään poolopaitaa. Miehille voisi hankkia raveista tuttuja hevosten silmien sivuille laitettavia lappuja. Kaikki voisivat lisäksi hakea kaikille muille lähestymiskieltoa. Tuolla arsenaalilla häiriötekijät voitaisiin minimoida.

perjantai 25. tammikuuta 2008

Terveisiä Iisalmesta

Olin pari päivää Pohjois-Savon Iisalmessa IPS-kyläverkoston tapaamisessa. IPS tarkoittaa Itä- ja Pohjois Suomea. Alueellamme on n. 2000 kylää, eli kyse on varsin suuresta verkostosta. Käytännön IPS-kyläverkoston muodostaa 7 maakuntaa ja niissä toimivat kylien yhteenliittymät. Meillä yhteenliittymä on Keskipohjalaiset kylät ry. Maakunnallisen järjestön jäseniä ovat puolestaan eri kyläyhdistykset.

Torstaina pakenin lännestä saapuvaa lumimyräkkää, joka sitten illalla tavoitti Iisalmen. Lunta oli kadun täynnään. Tapaamisen ja kokouksen ohessa käytiin tutustumassa Evakkokeskukseen ja Iisalmen ortodoksien kirkkoon. Evakkokeskuksen vanha emäntä leipoi oikeita ja maistuvia karjalanpiirakoita. Paluumatkalla sää oli erittäin mukava. Parilla kirpputorilla poikkesin matkan varrella.

keskiviikko 23. tammikuuta 2008

No niin, tästä se alkaa

Otsikon mukaisella lauseella alkoi kaustislaisen paikallisradio Avainaseman ensimmäinen lähetys. Olisiko tämä sitä kuuluisaa tankero-kieltä. Mene ja tiedä. Tuo paikallisradio on jo vuosia sitten lopettanut kuulumisensa, mutta muistot ja toimittajat elävät.

Tällä lauseella alkaa myös ensimmäinen blogini. Tervetuloa seuraamaan mitä Mustajärvellä on asiaa, tai asian vierestä.