sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Tuulivoima ei ole ainoa vaihtoehto


Tuulivoiman tuottamisella on monia tunnettuja haittoja. Toteutuessaan laaja-alaiset tuulivoimalapuistot ketjutuksineen rikkovat maaseudun maisemarakenteen ja tuhoavat lähiluontoympäristöjä. Rakennusten arvot tunnetusti laskevat tuulivoimaloiden sijoituskunnissa. Haitoiksi on todettu lisäksi vaikutusalueen melu, välkkeet, varjostukset ja jään muodostumisen aiheuttamat vaarat. Tuulivoimaloiden elinkaarihaittoja ei ole riittävästi selvitetty. Kymmenvuotiset haitat jäävät paikkakuntien riesoiksi, jos tuulivoimayritys menee konkurssiin. Haittana voidaan lisäksi nimetä veronmaksajille kohdistuva hulppea takuuhinta 105,3€/MWh, kun tukkusähkön hinta markkinoilla on samaan aikaan 36€/MWh. Viime vuonna tuulitukea maksettiin tuulivoimalayrityksille jo yli 100 miljoonaa euroa.
Tuulivoimalle tulisikin hakea korvaavia vaihtoehtoja, jolloin sen tavoiteltua tuotantomäärää voitaisiin merkittävästi supistaa. Huomio tulisi kiinnittää muihin uusiutuviin energian tuottamisen menetelmiin. Oikeastaan olisi pitänyt jo aiemmin kiinnittää, eikä nostaa tuulivoimaa tuelliseen erityisasemaan. Merkittävimpiä olisivat maalämpö ja aurinkoenergia. Tulee alleviivata, että kyse on nimenomaan energian tuottamisesta, ei siis pelkästään sähkön tuottamisesta. Tuulituen sijasta tulisi tukea sähkölämmitteisten omakotitalojen siirtymistä maa- ja kalliolämpöön. Tuolloin omakotitalon sähkönkulutus laskisi lämmityksen osalta pysyvästi ja kallista tuulivoimaa voisi jättää rakentamatta. Lisäksi tulisi rakentaa lisää kalliolämpöön perustuvia pienvoimaloita.
Kansallisesta uusituvan energian toimintasuunnitelman tuotantotavoitteista on kokonaan unohtunut aurinkoenergian kehittäminen. Aurinkoenergian kehittämiseksi ei siten aiota tehdä mitään toimia?  Markkinoille on kuitenkin hiljalleen tullut rakennusmateriaaleja, joissa aurinkokeräin on integroitu rakenteen sisälle. Esimerkiksi on vesikatetuote, jonka sisältämä aurinkokeräinosuus voidaan liittää talon lämminvesijärjestelmiin. Kerrostalojen ja teollisuushallien katot tarjoavat myös erinomaisia ja vapaita alueita aurinkokeräimille.  Aurinkoenergian kehittämisestä Suomessa tulisi laatia erillinen suunnitelma, kun sitä ei näytä vielä edes olevan.
Uusiutuvien energiamuotojen uudelleen jyvittämisellä ja paremmin kohdennetuilla tuilla päästään parempaan lopputulokseen, kuin hulppealla tuulivoimatuella. Tuulivoimaloiden elinkaarivastuiden puutteet ovat jäämässä maaseudun asukkaiden kontolle. Maaseudulle ei kaivata hylättyjä tuulivoimalapuistoja, kuin jäi kuivatettuun Aral -järveen ruostuneita laivahylkyjä.

Matti Mustajärvi
kansanedustajaehdokas (Sdp)