Halosen kissa ja susipelko

Presidentti Tarja Halonen sai hiljattain lahjaksi kissan taaemmin kuolleiden Miska ja Rontti-kissojen tilalle. Lahjoitus tuli Venäjältä pääministeri Dmitri Medvedeviltä. Suuressa idässä näytetään harrastettavan eläinten lahjoituksia ainakin johtajatasolla. Vladimir Putin sai aikoinaan lahjaksi tiikerinpennun, joka sittemmin päätyi eläintarhaan. Kieltämättä sellaisen aikuistiikerin pitäminen kotioloissa olisi hankalaa. Joutuisi joka aamu kytätä lihatarjouksia lehdistä. Tiikerin hengityskin haisee varmaan pahalta. Olisi siinä monta muutakin ongelmaa, joista edes Putin ei selviäisi. Urho Kekkonen sai vairka-aikanaan ainakin kolme hevosta lahjaksi Neuvostoliitosta. Ne vietiin Ypäjälle hoitoon. Mauno Koivisto sai ratsuhevosen Kazahstanista vuonna 1992. Ypäjälle. Martti Ahtisaari ei liene saanut tämän kaltaisia eläinlahjoja. Tarja Halonen sai puolestaan Ypäjältä suomenhevosvarsan ja sinne se jäikin. Ypäjä joutui lahjoittamaan hevosen ikään kuin sisäsiittoisesti, kun hevoslahjat Venäjältä tyrehtyivät. Hevonen sai nimenkin Ypäjä Tarja, kuinkas muuten. Tasavallan presidentillä Sauli Niinistöllä taitaa olla se Lennu-koira. Lemmikkiasiat ovat hänellä kunnossa.

Palataan Tarjalle lahjoitettuun kissaan. Kuvat kertovat enemmän kuin sanat. Kissan luovutustilaisuudessa Venäjän Suomen suurlähettiläs retuuttaa kissaa ja Tarja on kauhuissaan. Suurlähettiläällä on väärä ote kissasta. Ei noin. Kissa näyttää aggressiiviselta ja valmiilta hyökkäämään. Suurlähettiläs nauraa. Samaan kuvaan on onnistuttu tallentamaan nauru, viha ja kauhu. Tekstiä ei kannata lukea. Lahja voi olla mieluisa, mutta siltä se ei nyt näytä. Kuinka olisi pitänyt toimia? Ratkaisu olisi ollut pitää kissa kuljetuslaatikossaan. Mirri olisi laitettu sinne ja ihailtu sitä ulkopuolelta. Parempi kuva ja parempi mieli. Näin se olisi mennyt.

Suomessa on arvioiden mukaan 180-200 sutta. Määrä on järjettömän vähän. Jokaista suomalaista kohden se tekee noin 0,00004 sutta. Käsittämätöntä susipelkoa kuitenkin esiintyy ja sitä ruokitaan tarpeettomasti. Susipelko on verrannollinen kummitusten pelkäämiseen. Kummituksen tai räyhähengen kohtaaminen taitaa olla paljon todennäköisempää kuin suden. Mikä tätä kansaa riivaa, kun se pelkää metsässä liikkuvia ihmisiä väisteleviä laihoja koiraolentoja. Susi on surmannut ihmisen viimeksi 1800-luvun puolella. Suomen kouluihin ja koteihin tarvittaisiin pikaisesti valistusta näistä asioista.

Kussan ja tantun kääntöpiirillä

Vierailin Seinäjoella. Kolme kokonaista päivää rakennusvalvontakurssilla, josta ei sen enempää. Matka Kaustiselta Seinäjoelle on rapiat sata kilometriä. Tämä oli tuttu paikka, olen vieraillut täällä ainakin sata kertaa ja matkalla etelään ajanut toiset sata kertaa junalla ohi. Yövyin keskustassa sijaitsevassa, erään ravinteliketjun hotellissa kaksi yötä. Kurssikin pidettiin siellä. Käytännössä olin sisäruokinnassa kaiken aikaa. Kerron kuitenkin jotakin iltajaloitteluistani ja tekemistäni havainnoista.

Seinäjoen keskusta on kompakti paketti. Kaikki on siinä ja lähellä. Kysymys on rakennustihentymästä joen varrella. Varsinainen Seinäjoki levittäytyy sitten muualle asunto- ja elinkeinoalueineen. Näistä tihentymistä ei sen enempää. Tiedän kuitenkin olleeni vanhan kauppalan keskustassa. Kävin parturoimassa tukkani kivijalkaliikkeessä. Pyysin kahta milliä, mutta kolme milliä voitiin vain luvata. Suostuin. Nuori nainen oli koneineen hieman kovakourainen. Hetken häivähdys kävi mielessä armeijan parturista. Tilannetta pehmensi yllättäen tarjottu pesu päälle. Se poisti loput piikit joita muutoin jäisi miljoonien hiuksien sisälle oleilemaan. Lopputulos oli hyvä ja toivottu. Lähituolissa naiselle tehtiin värjäystä. Keskustelu kulki alennusmyynneistä ja murresanana bongasin ”tantun”, joka on naisen asu, hame tai leninki. Kaustiselta josta olin tullut, nimitys vastaaville on ”kussa”. Ihmettelin kuinka pieni maantieteellinen siirtymä muuttaa saman asian nimityksiä. Mitä vastikkeita löytyisi muualta Suomesta. Näistä voisi vaikka tehdä tutkimuksen yliopistoon. Havaitsin olevani kussan ja tantun kääntöpiirillä.

Ilmassa oli pakkasta, mutta se ei Seinäjoella paljon haitannut. Täällä on paljon kauppakeskuksia, joissa voi kävellä lämpimässä sisällä korttelissa toiseen. Pienet siirtymät johdattelevat sinut pian toiseen kauppakeskuksen ja edelleen. Huomaat olevasi pian keskustan reunoilla. Lakeuden risti näkyy tuolla ja siellä on Aalto-keskuskin, joka tarkoittaa mm. kaupungintaloa, teatteria ja mainittua kirkkoa. Suunnittelijana Alvar Aalto, pohjalaissyntyisiä hänkin oli. Toki. Ulkosiirtymien aikana bongaan katukahvilassa istuvan Vesa-Tapio Valon. Tuttu mies olisi, mutta istuu ja keskustelee. Kahvilan jokainen tuoli on täynnä, en nyt taida mennä häiritsemään.  Tämä Vesa-Tapio on mainitun teatterin vetäjä ja on kaustislaissyntyinen, mainitaan se nyt pakollisena tässä. Itse olen Evijärven Särkikylästä. Palattuani huomaan kauppakeskuksista tarttuneen mukaani kolme kirjaa (miksi olen heikkona kirjoille) ja pari vaatekappaletta, eli rättejä. Opin, että näiden kauppakeskusten tarkoituskin on mennä sisälle tyhjin käsin ja tulla ulos parin kassin kanssa. Näinhän se vanhassa kauppalassa pitääkin olla.

Koirankusettajien saaristo

Tapaan käydä kesäisin vähintään kerran viikossa juoksentelemassa paikkakunnan pururadalla, mutta talvisin luon lenkkipolun asuinympäristön oheen. Kesäaikaan matkustan autolla suorituspaikalle Kaustisen urheilukeskuksen tuntumaan. Pururataa kierrän yleensä kolme-neljä kertaa, eli sellainen tunteroinen siinä mennä kulahtaa. Kyseessä on ns marttalenkki, eli lyhyin osuus pururadasta. Rata on ollut pitkään huonossa kunnossa ja osittain puskettunut. Vanhat opasteet ovat tippuneet maahan. Tällä radalla esikertalainen varmasti eksyy ja löytää itsensä Pauanteelta ja eksyy sen jälkeen vielä lisää ja päätyy lopulta laskettelurinteen päälle. Pururata tulisi kunnolla opastuttaa ja kyltittää ja käyttöön voisi ottaa värikoodit, joilla ilmaistaisiin eri pituiset rataosuuudet.

Talvella armelias lumi peittää kallioisen pururatamaaston ja sen jälkeen tulee latukone, joka tekee hyvät ladut niille parillekymmenelle kaustislaiselle aktiivihiihtäjälle. Kansanhiihtäjille ladun profiili on liian vaativa ja se voikin olla historiallinen osasyy Kaustisen vaatimattomaan maakuntaviestimenestykseen. Pitäisi olla vielä sellainen loivamaastoinen latureitti, jossa tavalliset hiihtäjät voisivat hiihtää oikeasti. Tälläinen latu kohottaisi kansamme kuntoa. Ladun varteen olisi hyvä tehdä laavuja, pysähdyspaikkoja, joissa voisi nauttia termospullosta kaakaota ja paistaa makkaraa nuotiolla. Tällä ladulla nuoretkin saisivat normaalin tuntuman hiihtoon ja voisivat siirtyä myöhemmin vaativalle kalliomaaston ladulle. 

Talvijuoksumaastoni olen luonut nykyisen asuinalueelleni Ylijoelle ja sen naapurilähiöiden Lähdehaan ja Tanhunapään ympäristöihin. Väylät pitää avoinna verovaroilla kunta ja valtio. Talvijuoksu onnistuu, kun laittaa lenkkitossuihin nastalliset liukuesteet, joita saa edullisesti vaikka mistä. Lipsumista ei juurikaan esiinny, on ollut empiirinen havaintoni.

Kaustisen Nikulan kylässä kerrotaan asuvan enemmän hevosia kuin ihmisiä. Täällä Ylijoella näyttää sen sijaan asuvan runsaasti koiria. Talvilenkillä näitä koiranulkoiluttajia tulee vastaan aina useita. Koira pakottaa ihmisen liikkumaan ja näin kansamme kunto kohoaa. Koirarunsauden takia olenkin nimennyt Ylijoen tienoon "koirankusettajien saaristoksi". Älkää nyt rakkaat koiraihmiset tästä maitojanne nostako tai pahastuko  :)